Olli Nikula
Toimitusjohtaja

Erinomaisten elinympäristöjen puolesta

Ke, 06.02.2019 - 09:00

Tutkimusten mukaan vietämme jopa 90 % ajastamme sisätiloissa – lähes koko elämämme siis. Onkin perusteltua sanoa, että asuin-, opiskelu- ja työympäristöt vaikuttavat merkittävästi terveyteemme ja hyvinvointiimme. 

Tutkimusten mukaan vietämme jopa 90 % ajastamme sisätiloissa – lähes koko elämämme siis. Onkin perusteltua sanoa, että asuin-, opiskelu- ja työympäristöt vaikuttavat merkittävästi terveyteemme ja hyvinvointiimme. Vaikka rakennusten merkitys ihmisen hyvinvoinnille on alkanut saada huomiota muun muassa sisäilman laatua ja melutasoja koskevan julkisen keskustelun myötä, ei käyttäjälähtöisyys vielä ohjaa rakentamista.

Suomessa rakennus arvioidaan laadukkaaksi, kun se tehdään virheettä. Perustaso esimerkiksi asuinrakentamisessa onkin korkealla: asunnot ovat vedottomia, eikä talvella tule kylmä. Pesukoneen jytinä voi silti kantautua kylpyhuoneesta koko asunnon läpi, ilman että siihen edes reagoidaan. Samoin lämmön tasaista jakautumista ei osata asettaa oikeaan arvoonsa – tyydytään siihen, että lämmitys ylipäätään toimii. Olemme niin tottuneita normien määrittämään laatutasoon, ettemme osaa kyseenalaistaa sitä ja vaatia parempaa.

Me haluamme tuoda käyttäjien hyvinvoinnin ja yksilön mukavuuden suunnittelun keskiöön. Tämä tarkoittaa laadukkaita rakennusratkaisuja niin puhtaan sisäilman ja hyvän ääniympäristön kuin lämpömukavuuden, päivänvalon ja esteettisyyden osalta. Hyvinvointi on yhtä lailla fyysistä kuin henkistä: huono sisäilma, päivänvalon puute tai heikko lämmön jakautuminen tuntuvat terveydessä, ulkoasultaan tai äänitasoltaan epämiellyttävät tilat latistavat mielialaa.

Siinä missä yksilön hyvinvointia lisää mukavuus, edistää yhteiskunnan hyvinvointia vastuullisuus. Meille tämä tarkoittaa kestävän, vihreän ja vähähiilisen rakentamisen edistämistä sekä oman toimintamme ja tuotteidemme ympäristövaikutusten minimointia niiden koko elinkaarella. Haluamme olla edelläkävijöitä rakentamisen kiertotaloudessa ja resurssitehokkuudessa, sillä rakennettu ympäristö kuluttaa globaalisti 40 % niukoiksi käyneistä resursseista ja luonnonvaroista. Tehostamme jatkuvasti materiaalien kierrätystä ja etsimme vaihtoehtoisia raaka-aineita tulevaisuuden rakennusmateriaaleihin.

Hyvinvoinnin, mukavuuden ja vastuullisuuden ohella meille on tärkeää olla vahvasti mukana koko rakennusalaa ravistelevassa digitalisaatiossa. Digitaalisten työkalujen ja lisääntyneiden tiedonkulkukanavien hyödyntäminen vähentää virheitä ja parantaa tuottavuutta. Tietoisuus rakentamisen ratkaisuista kasvaa koko ajan myös kuluttajien puolella, ja halu vaikuttaa lisääntyy. Nämä muutokset tulee ehdottomasti nähdä voimavarana – tehokkuuden kasvu yhdistettynä käyttäjälähtöisiin, vastuullisiin rakennusratkaisuihin on paitsi tärkeää yhteiskunnalle, myös kannattavaa liiketoimintaa meille kaikille rakennussektorin toimijoille.

Vuorovaikutus asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa on meille tärkeää. Siksi päätimme avata yrityssivuillemme uuden kanavan epävirallisempaa, keskustelevaa viestintää varten. Yhdessä uutissivumme ja sosiaalisen median kanaviemme kanssa blogi tarjoaa paitsi ajankohtaista tietoa Saint-Gobain Finlandista ja osaavista ammattilaisistamme, myös kannanottoja rakennetun ympäristön trendeihin ja puheenvuoroja parempien sisäolosuhteiden puolesta. Tervetuloa mukaan – rakennetaan yhdessä erinomaisia elinympäristöjä!

Olli Nikula

Saint-Gobain Finlandin toimitusjohtaja

Lisää uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

*
Back top