Riikka

Riikka

Riikka
Laadunvalvontalaborantti

Saint-Gobainilla 4 vuotta

Tulin suoraan ammattikoulun penkiltä ISOVERille Hyvinkään tehtaalle. Etsin koulun jälkeen teknillisempää työpaikkaa ja päädyin rakennustuotteiden laadunvalvonnan pariin, kun huomasin täällä avoimen paikan. Työ on tuntunut omalta, ja tykkään todella paljon paitsi itse työstä, myös Saint-Gobainista työpaikkana. 

Työtehtäviini kuuluu esimerkiksi rutiininomaisia laadunvalvontamittauksia, tehtaan laitteiden kalibrointia ja tuotekehityksen tukemista. Tuotekehitystiimin avustaminen voi olla vaikka erilaisten mittausratkaisujen kehittämistä tai uusien tuotteiden laadunvalvontaa. Voisi kai sanoa, että työmaana on koko tehdas, ja välillä käyn myös Forssan tehtaalla. Parasta työssä on monipuolisuus ja vaihtelevuus sekä työyhteisö. 

Olen sen verran nuori, että tasa-arvo tuntuu itsestään selvältä asialta. Tuotannon puolella on tosin aika vähän naisia, mutta samalla tavalla minut on otettu kaikkeen mukaan – täällä on maailman parhaat työkaverit!

Back top