World Green Building Week 2018 - Saint-Gobain mukana menossa!

Ma, 24.09.2018 - 12:28

Tällä viikolla vietetään jälleen kansainvälistä World Green Building -viikkoa. Tempauksella halutaan kiinnittää huomio rakennetun ympäristön merkitykseen ilmastonmuutoksen ehkäisyssä erilaisten tapahtumien, tietoiskujen ja käytännön parhaiden esimerkkien kautta. Teemana on tänä vuonna erityisesti kodit osana rakennettua ympäristöä.

Saint-Gobain on kestävän, vihreän, hyvinvointia tuottavan rakentamisen asiantuntija ja kumppani. Vain yhteistyössä asiakkaidemme, kumppaniemme ja muiden sidosryhmien kanssa voimme rakentaa kestävämpää tulevaisuutta - meille kaikille. Olemme ilolla mukana juhlistamassa kestävän rakentamisen viikkoa Suomessa ja maailmalla!

Kuluneen vuoden aikana on tapahtunut paljon. Jatkoimme työtä oman toimintamme ympäristövaikutusten vähentämiseen ja tammikuussa 2018 tuotantolaitoksemme Pohjoismaissa siirtyivät käyttämään vihreää sähköä. Kiertotalous ja resurssitehokkuus ovat vahvasti agendalla. Osallistuimme aktiivisesti Green Building Councilin Kiertotaloussprinttiin. Tutkimusyhteistyö Oulun yliopiston kanssa rakennus- ja purkujätteen mukana olevien mineraalivillojen hyödyntämiseksi johti WOOL2LOOP H2020 - hakemukseen Euroopan laajuisen konsortion kanssa. Toivokaamme menestystä hakemukselle!

Haluamme kehittää yhä vastuullisempia ja hyvinvointia tuottavia rakennustuotteita. Tätä varten loimme laatuaan ensimmäisen - vankan ja innovatiivisen - työkalun SCORE:n tuotteidemme vastuullisuuden arviointiin. Uusi metodologia arvioi tuotteita niiden elinkaarella viidessä kategoriassa: energia & ilmasto, terveys, kiertotalous, vedenkulutus ja arvonluonti paikallisesti. Työkalu pilotoitiin Pohjoismaissa - ensimmäisenä maailmassa. Työkalu auttaa meitä kasvattamaan ja jakamaan vastuullisuusosaamistamme tarjoten samalla uniikin alustan tuote- ja ratkaisukehitystyöllemme.

Haluamme myös tarjota asiakkaillemme työkaluja ja parhaan dokumentaation kestävään, vihreään rakentamiseen. Tavoitteenamme on laatia EPD ympäristöselosteet kaikille keskeisille tuotteillemme ja kaikille uusille tuotteille. EPD ympäristöselosteet toimivat myös tuotekehityksemme työkaluna. Rakensimme myös "Saint-Gobain Green Building" -nettisivustot, pilotteina Ruotsi ja kansainvälinen sivusto. Vastaava sivusto julkaistaan myös Suomessa ensi vuoden alussa.

Vuoden aikana tiivistimme yhteistyötämme myös Green Building Council Suomen kanssa. Ja osallistumme myös paikalliseen EU:n kestävän rakentamisen kriteereiden Level(s) testaukseen.  

On ilo olla mukana rakentamassa erinomaisia elinympäristöjä! 

#WGBW2018 #HomeGreenHome

Kansainvälistä vihreän rakentamisen viikkoa (World Green Building Week) vietetään 24.9.– 30.9.2018

Lue lisää viikon tapahtumista Suomessa: http://figbc.fi/worldgreenbuildingweek2018/.

Lisätietoja: Anne Kaiser, vastuullisuuspäällikkö, Saint-Gobain Finland Oy

Back top