
Saint-Gobainin hyvä työilmapiiri saa kehuja kesätyöntekijöiltä
Saint-Gobainin hyvä työilmapiiri saa kehuja kesätyöntekijöiltä
Tuttu kesätyö opintojen ohessa, harjoittelu oman alan tehtävissä, kokemusta tulevaan. Kesätyöntekijät pääsevät Saint-Gobainilla kartuttamaan työelämän kokemusta ja samalla tutustumaan kansainväliseen konserniin kuuluvan yrityksen työkulttuuriin.
Tänä kesänä Saint-Gobainilla on reilut 30 kesätyöntekijää eri puolilla organisaatiota, kuten tuotannossa, logistiikassa ja asiakaspalvelussa.
– Osa kesätyöntekijöistä aloittaa jo huhtikuussa, ja osa heistä on syyskuuhun asti. Valtaosa kuitenkin työskentelee suurin piirtein toukokuusta elokuun loppuun. Mukana on myös harjoitteluaan suorittavia opiskelijoita, kertoo rekrytoinneista vastaava HR-asiantuntija Lotta Eklund.
Vuoden 2023 kesätyöntekijöiden joukossa on ensimmäistä kertaa Saint-Gobainilla työskenteleviä, mutta myös aiempina vuosina kesätöissä olevia konkareita.
– Olemme iloisia, että tänäkin vuonna meille tuli useita aiempina kesinä työskennelleitä sekä uusia tulokkaita, Lotta sanoo.
Toista kesää asiakaspalvelussa - Rento ilmapiiri sai palaamaan
Anna-Liisa King on toista kesää töissä Saint-Gobainilla. Hän työskentelee Pitäjänmäen pääkonttorilla asiakaspalvelukoordinaattorina ja tekee töitä pääasiassa jälleenmyyntitiimin tilauksien kanssa. Tehtäviin kuuluu muun muassa tilausten käsittelyä, vaihdetuurausta, asiakaskommunikaatiota sekä yhteistyötä lähettämöiden ja tehtaiden kanssa.
Anna-Liisa halusi palata Saint-Gobainille rennon ja mukavan työilmapiirin vuoksi.

– Tilausten teko alkoi myös viime kesänä tulla tutuksi, joten oli helppo palata tuttuun työhön. Tänä kesänä minulla tosin on vähän enemmän vastuuta, joten aluksi oli uutta opeteltavaa esimerkiksi laajempien tilausten teon osalta. Täällä on onneksi matala kynnys pyytää tarvittaessa apua muilta työkavereilta, jotka auttavat mielellään.
Jälleenmyynnin asiakaspalvelutiimissä muut kesätyöntekijät ovat uusia, mutta muuten työyhteisössä on pitkälti samoja työntekijöitä kuin viime kesänä. Laadukas asiakaspalvelu on todella tärkeä osa vuorovaikutusta asiakkaiden kanssa, ja Anna-Liisa kokee työnsä tärkeäksi.
– Työ on välillä hektistä, jos esimerkiksi työmaalle pitää nopeasti saada materiaaleja. Asiakaspalvelu pystyy auttamaan monessa asiassa ja tarjoamaan asiakkaille tehokasta palvelua, Anna-Liisa sanoo.
Kun kesätyö loppuu elokuussa, Anna-Liisa palaa Englantiin Leicesterin yliopistoon opintojensa pariin. Journalismia ja luovaa kirjoittamista opiskelevalla Anna-Liisalla on vielä vuosi jäljellä, ja sen jälkeen suunnitelmissa etsiä töitä viestinnän ja markkinoinnin parissa. Kesätyö on totuttanut tulevaan ainakin päivärytmin osalta.
– Vaikka opiskelen hyvin erilaista alaa, tässä työssä tulee kommunikoitua paljon eri ihmisten kanssa, mistä on varmasti hyötyä tulevaisuuden uraa ajatellen, Anna-Liisa toteaa.
Kipsilevyjen pakkausta Kirkkonummella - Varastotyöntekijän aika kuluu nopeasti
Kirkkonummen Gyprocin tehtaalla työskentelevä Jeremias Rontti on ensimmäistä kertaa töissä Saint-Gobainilla. Varastotyöntekijä tuuraa tehtaalla lomalaisia neljän kuukauden ajan. Jeremias kuuli Gyprocin tehtaan kesätyöpaikasta kaveriltaan.
– Hän oli usein puhunut, että tämä on tosi hyvä paikka hakea töihin. Laitoin hakemuksen ja pääsin kesätöihin. Aloitin työt toukokuun alussa, Jeremias kertoo.
Perehdytys työhön sujui nopeasti, ja töihin pääsi heti. Varastotyöntekijän työ on fyysistä: kipsilevytilauksia otetaan vastaan, tilauksia pakataan ja pidetään huolta tilojen siivoamisesta. Vaikka kipsilevyjä kantaa ympäriinsä, ergonomia on toiminut eikä esimerkiksi selkävaivoja ole tullut lainkaan.
– Siitä iso plussa. Tässä työssä aika myös kuluu todella nopeasti ja työporukka on mukava. Rennossa ilmapiirissä voi vitsailla ja kaikki tekevät töitä hyvällä asenteella, Jeremias sanoo.
Syksyllä Jeremias suunnittelee lähtevänsä jatko-opiskelemaan nykyisen ammattitutkinnon päälle. Kesätyössään hyvin viihtynyt Jeremias myös palaisi mielellään Saint-Gobainille töihin uudestaan.
– Tämä on kivaa hommaa. Jos tulevaisuudessa olisi mahdollista niin tekisin näitä töitä jatkossakin.
Vastuullisuusharjoittelu tukee opintoja ja auttaa verkostoitumaan
Tuleva rakennustekniikan insinööri Karoliina Härkönen tekee Saint-Gobainille kesän ajan opintoihinsa kuuluvaa harjoittelua. Hän työskentelee yritysvastuutiimissä vastuullisuusharjoittelijana. Saint-Gobainilla on ollut myös aiempina vuosina harjoittelijoita Karelian ammattikorkeakoulusta, ja Karoliina kuulikin harjoittelupaikasta opettajaltaan.
– Työskentelen LCA-laskennan parissa eli teen elinkaariarviointia ja lasken rakenteiden hiilijalanjälkiä. Autan myös tekemään konsernille taskutieto-opasta, josta Saint-Gobainin työntekijät saavat tietoa vähähiilisestä rakentamisesta, Karoliina kertoo.
Lisäksi Karoliina on ollut mukana myyntikokouksessa, joten erilaiset tehtävät ovat tulleet tutuiksi jo muutamassa viikossa. Harjoittelija on otettu vastaan tasa-arvoisena tiimin jäsenenä. Karoliina tekee pääosin etätöitä, mutta aina autetaan jos tulee kysymyksiä.
– Olen päässyt jo tutustumaan ja verkostoitumaan muiden työntekijöiden ja vastuullisuuden parissa työskentelevien kanssa. Käyn myös välillä Pitskun toimistolla ja esimerkiksi myyntikokous oli Tampereella, Itä-Suomessa asuva Karoliina sanoo.
Työ itsessään tukee myös opintoja, ja käytännön tekeminen on opettanut uusia näkökulmia. Karoliina haluaa tulevaisuudessa työskennellä ilmastonmuutoksen ja sen ehkäisemisen parissa. Vastuullinen rakentaminen, turvallisen ja terveellisen asumisen turvaaminen sekä biodiversiteetin huomioiminen samassa yhtälössä ovat asioita, jotka kiinnostavat. Harjoittelun loputtua edessä on vielä muutamia kursseja ja opinnäytetyö.
– Olemme puhuneet, että voisin tehdä opinnäytetyöni Saint-Gobainille. Toivottavasti tässä kesän aikana itsellenikin selviää, mistä haluaisin sen kirjoittaa, Karoliina pohtii.
