Kun yritys haluaa nollata koko arvoketjun kattavat päästönsä viidessätoista vuodessa, pitää kääntää jokainen kivi tavoitteen saavuttamiseksi. Matkallamme kohti hiilineutraaliutta myös IT-laitteiden ilmastovaikutuksilla on merkitystä.
Selvitimme yhdessä IT-palveluntarjoajiemme Atean ja Lenovon kanssa päätelaitteidemme hiilijalanjäljen. Selvitys on osa Saint-Gobain Finlandin tietä hiilineutraaliuteen vuoteen 2035 mennessä.
Ajatus siitä, miten IT-yksikkö voi omalta osaltaan pienentää hiilijalanjälkeä käynnistyi elinkaarimallin visioinnista. Yritykset päättivät laskea ensin laitekannan nykyisen hiilijalanjäljen ja kehittää elinkaarimallin toteuttamiseen käytännössä.
– Usein päästöistä puhuttaessa unohdetaan, miten pitkä ketju laitteen valmistamisessa syntyy. Halusimme ottaa mukaan IT-laitteiden koko arvoketjun läppärin valmistuksesta sen elinkaaren päättymiseen saakka, Saint-Gobainin IT-loppukäyttäjäpalveluista vastaava Hans Kanerva kertoo.
Yhdessä yritykset haluavat toimia myös esimerkkinä ja kannustaa muitakin ryhtymään toimeen.
– Pohjoismaat ja Suomi ovat kestävässä rakentamisessa aivan omaa luokkaansa. Samalla kun pidämme itsemme hyvässä vauhdissa kohti hiilineutraaliutta, pystymme toivottavasti kannustamaan myös muita, Saint-Gobain Finlandin ja Weber Nordicin vastuullisuuspäällikkö Anne Kaiser sanoo.
Jokaisen puhelimen ja tietokoneen hiilijalanjälki on tiedossa
Laskelman perusteella Saint-Gobainin tietokoneiden ja puhelimien yhteenlaskettu hiilijalanjälki on tällä hetkellä 550 000 kiloa. Vertailun vuoksi, keskivertosuomalaisen vuosipäästöt ovat 10 000-11 000 kiloa.
Nykyisellä laskentarajauksella IT-laitteiden päästöt vastaavat 0,3 prosenttia Saint-Gobain Finlandin kokonaispäästöistä, ja ovat kooltaan verrattavissa työasiamatkustamisen ja kodin ja työpaikan välisen matkustamisen päästöihin.
– Seuraava etappi on luoda suunnitelma, jolla päästöjä jatkossa pienennetään. Suunnitelmissa on esimerkiksi asettaa sisäiset standardit uusien laitteiden hiilijalanjäljelle, Hans Kanerva kertoo.
Kiertotaloudella ja laitteiden elinkaaren pidentämisellä on iso rooli
Saint-Gobainin hiilijalanjälkilaskelmaan tässä vaiheessa sisällytetyt IT-laitteet, eli tietokoneet ja puhelimet, ovat murto-osa kokonaisuudesta, mutta työ jatkuu. Kun lähtötilanne on tiedossa, sen perusteella voidaan tehdä suunnitelmaa siitä, miten päästöjä pienennetään.
Keinoja IT-laitteiden hiilijalanjäljen vähentämiseen on useita: Vanhojen laitteiden elinkaarta voi pidentää, laitteita voi kierrättää tai hankkia uuden mahdollisimman vähäpäästöisen laitteen.
– Tällä hetkellä kierrätykseen päätyy vuosittain noin 10 prosenttia koko Saint-Gobainin laitekannasta, eli elinkaarensa lopussa olevista laitteista menee kierrätykseen jo noin puolet. Tavoitteena on tuplata kierrätettävien laitteiden määrä sekä laajentaa kierrättämistä muun muassa näyttöihin ja tulostimiin, Hans Kanerva kertoo.
Sykli tietokoneiden vaihtamiselle on Saint-Gobainilla keskimäärin neljän vuotta. Pöytäkoneiden elinkaari on 5–7 vuotta. Laitekannan riittävän nopea kierto on tärkeää tietoturvan vuoksi. Saint-Gobainilta poistettava laite päätyy kierrätykseen Lenovon kautta.
– Osa käytöstä poistettavista tietokoneista saa uuden elämän esimerkiksi sairaalan tai koulun käytössä, eli siinäkin syntyy yhteiskunnallista hyötyä, Hans Kanerva sanoo.
Jos laitteelle ei löydy turvallisesti uutta käyttäjää, se päätyy materiaalikierrätykseen. Jopa 98 prosenttia laitteen osista päätyy kierrätysmateriaaliksi. Kun arvokkaat materiaalit saadaan käytettyä uudelleen, säästyy neitseellisiä luonnonvaroja.