
Vaikutamme verkostoissa ja viemme rakennusalaa kestävämpään suuntaan
Saintgobanilaiset vaikuttavat useissa eri verkostoissa, järjestöissä ja kehityshankkeissa. Tunnemme vastuumme suurena kansainvälisenä yrityksenä ja olemme aktiivisesti mukana mahdollistamassa kestävämpää rakennettua ympäristöä.
Saint-Gobain Finlandilla on tehty pitkään yhteistyötä kiinteistö- ja rakennusalan eri toimijoiden kanssa. Suurena kansainvälisenä yrityksenä meillä on valtavat mahdollisuudet vaikuttaa niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti vastuullisemman toiminnan ja kestävämmän rakennetun ympäristön puolesta. Kestävän rakentamisen arvoketjussa meillä on paljon annettavaa materiaalintoimittajana, mutta myös aktiivisena yhteistyökumppanina erilaisissa alan verkostoissa. Haluamme toimia esimerkkinä, jakaa avoimesti tietoa toiminnastamme ja oppia lisää yhdessä alan muiden toimijoiden kanssa.
Tutustu tarkemmin verkostoihin, joiden toiminnassa olemme mukana!
Green Building Council
Saint-Gobain on maailmanlaajuisesti mukana paikallisissa Green Building Councileissa noin 40 maassa, ja Saint-Gobain-konsernin kestävän kehityksen johtaja Emmanuel Normant toimii World Green Building Councilin neuvottelukunnan varapuheenjohtajana.
Suomessa olemme hyvin aktiivinen jäsen Green Building Council Finlandin (FIGBC) verkostossa. FIGBC:n tavoitteena on, että rakennettu ympäristö on Suomessa keskeinen osa ilmastonmuutoksen hillinnän ratkaisua. Järjestö edistää rakennettuun ympäristöön liittyviä kestävän kehityksen käytäntöjä, välittää tietoa ja osaamista sekä aktivoi vuoropuhelua läpi rakennetun ympäristön arvoketjun. Toimintamme vaikutus muodostuu osallistavasta yhteistyöstä sekä asiantuntijoidemme ja kansainvälisen verkostomme näkemyksestä. Vastuullisuuspäällikkömme Anne Kaiser toimi viisi vuotta FIGBC:n hallituksessa ja nykyisin vaalitoimikunnan puheenjohtajana. Eri toimikunnissa toimii myös muita työntekijöitämme.
Rakennusteollisuus RT:n työryhmät kestävän rakentamisen ryhmä
Olemme mukana Rakennusteollisuus RT:n kestävän rakentamisen työryhmässä sekä RT:n digiryhmässä. Kestävän rakentamisen ryhmän tehtävänä on kerätä tietoa kestävästä rakentamisesta ja ympäristökysymyksistä, valmistella teollisuuden yhteisiä tavoitteita ja seurantamittareita sekä koordinoida alan yhteisiä toimia ja auttaa jäsenyrityksiä edistämään vihreää siirtymää kilpailukykyisesti. Osana työryhmää voimme osallistua ympäristöaiheisten lausuntojen ja RT:n kantojen valmisteluun.
RT:n digiryhmä ratkoo niitä haasteita, joita digitalisoituva maailma asettaa rakennetulle ympäristölle ja ennen kaikkea rakennusalan yrityksille. Ryhmän tavoitteena on toimia kestävän digitalisaation jalkauttajana ja sillanrakentajana yritysten ja kansallisten toimijoiden välillä alan tuottavuuden vahvistamiseksi.
KIRAHub
KIRAHub on yleishyödyllisen yhdistyksen muodossa toimiva kiinteistö- ja rakentamisalan innovaatioekosysteemi. KIRAHub edistää taloudellisesti, ekologisesti ja inhimillisesti kestävää digitalisaatiota rakennetussa ympäristössä. Jäsenenä olemme osana yritysten, organisaatioiden, julkishallinnon ja digitalisaation kautta toimialaa laajentavien toimialojen välistä yhteistyötä. KIRAHub fasilitoi myös ESG-ekosysteemiä, joka muodostettiin osana Vastuu Groupin vetämää CO2 Datahub -hanketta ja jossa olemme olleet aktiivisesti mukana.
Climate Leadership Coalition
Climate Leadership Coalition (CLC) on Euroopan suurin voittoa tavoittelematon maailmanlaajuinen ilmasto-businessverkosto. CLC:ssä ajatellaan, että siirtymä kestävään kehitykseen perustuvaan maailmaan on taloudellisesti järkevää ja rahoitettavissa. Olemme mukana verkoston toiminnassa, sillä haluamme olla ilmastonmuutoksen hillitsemisessä oman alamme johtajien joukossa. Tavoitteemme on saada liiketoimintaratkaisujen kautta yhdessä aikaan merkittäviä myönteisiä ilmastovaikutuksia. CLC-verkosto on meille paitsi mahdollisuus vaikuttaa myös paikka verkostoitua alan muiden toimijoiden kanssa. Olemme mukana toiminnassa erityisesti rakentamisen teemaryhmässä.
FIBS yritysvastuuverkosto
FIBS (Finnish Business & Society) on Pohjoismaiden suurin voittoa tavoittelematon yritysvastuuverkosto, kestävän liiketoiminnan vauhdittaja ja yritysten asiantuntijuuden kehittäjä. FIBS-verkoston avulla voimme yhteistyössä muiden yritysten ja huippuosaajien kanssa edistää vastuullista toimintaa. Verkoston kautta vahvistamme osaamistamme kestävän rakennetun ympäristön arvoketjussa, jossa otetaan huomioon taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristöön liittyvät vastuullisuuskysymykset. Jäsenyys FIBSIssä tuo myös verkoston erinomaiset koulutukset ja materiaalit työntekijöidemme saataville.
Instreams Hub
Oulun yliopiston InStreams Hub -tutkimuskeskittymän tavoite on tuottaa uutta tieteellistä tietoa ja tutkimukseen perustuvia innovatiivisia ratkaisuja kiertotalouden edistämiseksi. InStreams Hub keskittyy epäorgaanisen kiertotalouden ja sen tulevaisuuden tutkimiseen. Tutkimuskeskittymä myös kouluttaa tulevaisuuden osaajia, luo tutkijaverkostoja ja tekee yritysyhteistyötä. Olemme InStreams Hubissa yritysyhteistyökumppani.