
Rakennettu ympäristö on avaintekijä maailman muutoksessa
Kansainvälinen World Green Building Week -teemaviikko järjestetään tänä vuonna 14. kertaa. Olemme tuttuun tapaan mukana teemaviikolla kestävän rakentamisen asiantuntijana ja kumppanina. Suomessa tapahtuman toteutusta koordinoi Green Building Council Finland (FIGBC).
#BuildingTheTransition – Kestävämpi rakennettu ympäristö
World Green Building Weekin teema keskittyy vuonna 2023 siirtymään kohti kestävämpää toimintaa, missä rakennettu ympäristö on avainasemassa. #BuildingTheTransition-teema jakautuu kolmeen alateemaan: The Energy Transition, The Regenerative Transition ja The Just Transition. Näissä teemoissa pureudutaan syvemmin energiasiirtymään, regeneratiiviseen eli uudistavaan siirtymään sekä sosiaalisen ja taloudellisen ulottuvuuden huomioivaan vastuulliseen siirtymään.
Olemme sitoutuneet ilmastonmuutoksen hillintään
Maailman täytyy muuttua, jotta voimme asua täällä vielä tulevaisuudessakin. Saint-Gobain on sitoutunut torjumaan ilmastonmuutosta ja olemme olleet jo kahtena vuonna peräkkäin CDP:n “Climate Change A” -listalla. Saint-Gobainin tavoite on olla globaalisti hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä, ja Saint-Gobain Finland tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä. Saint-Gobain on maailman ensimmäinen rakennusmateriaalien valmistaja, jonka hiilineutraaliustavoitteet ovat Science Based Targets -aloitteen (SBTi) hyväksymät sekä SBTi:n nettonollastandardin ja Pariisin ilmastosopimuksen 1.5°C:n mukaiset.
Olemme myös laatineet hiilitiekartan, ja tätä kautta liittyneet Green Building Council Finlandin #BuildingLife-kannattajajoukkoon. Toimintaohjelman kannattajat ovat organisaatioita, jotka sitoutuvat nimellään ja logollaan laatimaan oman toimintaohjelmansa tai tiekarttansa kohti hiilineutraaliutta 2035. Jaettu tieto auttaa ja kannustaa myös muita alan toimijoita tarttumaan toimeen.
Osana ilmastonmuutoksen vastaista työtä Saint-Gobain on julkaissut englanninkielisen Constructing a Sustainable Future -verkkojulkaisun, joka toimii myös foorumina vuoropuhelulle rakennusalan eri edustajien välillä. Sivustolla jaetaan suurimmat saavutukset, parhaat käytännöt ja innovaatiot, jotka auttavat nopeuttamaan rakennusalan siirtymistä kestävämmäksi.
Tiivistä yhteistyötä muiden verkoston toimijoiden kanssa
Olemme tänäkin vuonna olleet tiiviissä yhteistyössä FIGBC-verkoston hankkeissa ja tapahtumissa. Kesällä olimme mukana järjestämässä Porin SuomiAreenassa keskustelutilaisuutta, jossa selvitettiin mitä kiinteistö- ja rakennusala tarvitsee voidakseen saavuttaa asetetut ilmastotavoitteet.
Lisäksi saintgobanilaiset ovat aktiivisesti mukana FIGBC:n asiantuntijatoiminnassa. Viime vuoden lopussa vastuullisuuspäällikkömme Anne Kaiser päätti viisivuotisen kautensa FIGBC:n hallituksessa ja jatkaa työtään järjestössä vaalitoimikunnan puheenjohtajana. Eri toimikunnissa mukana ovat Anton Sjöblom, Viktor Lax, Max Lauren ja Anne Kaiser.
– Oli vaikuttava nähdä FIGBC:n kasvu järjestönä hallitusvuosien aikana: järjestön toiminta ja talous kasvoivat ja jäsenmäärä kasvoi hieman yli sadasta yli 300 jäseneen. Tämä kertoo kiinteistö- ja rakentamisalan sitoutumisesta kestävyyssiirtymään, kertoo Anne Kaiser.
Anne Kaiser toimi myös puheenjohtajana ESG-ekosysteemin ohjausryhmässä, joka muodostettiin osana Vastuu Groupin vetämää CO2 Datahub -hanketta. Olemme olleet aktiivisesti mukana hankkeessa ja osallistuneet esimerkiksi EPD-tiedon käytön edistämisen pilottiin. Pilotissa tarkasteltiin EPD-tiedon hyödynnettävyyden parantamista erityisesti Saint-Gobainin ja Uponorin kannalta sekä pyrittiin löytämään kehitysideoita EPD-tiedon hyödynnettävyyden parantamiseen.
– Pilotin suurin oivallus oli se, miten vähän ympäristöselosteiden hyödynnettävyyttä on oikeasti mietitty käyttäjien näkökulmasta, sanoo Anne Kaiser.
Ekosysteemin toimintaa fasilitoi jatkossa rakennetun ympäristön kestävää digitalisoitumista edistävä kiinteistö- ja rakentamisalan yleishyödyllinen yhdistys KIRAHub, jonka jäseneksi liityimme alkusyksystä.
Materiaalit kiertämään
Yhteistyö eri toimijoiden välillä mahdollistaa uusia keinoja päästöjen vähentämiseen. Yksi esimerkki yhteistyön vaikutuksesta on rakentamisessa ja purkurakentamisessa syntyvä kipsijätteen kierrätys. Olemme käyttäneet kipsilevyjen raaka-aineena kierrätyskipsiä jo 1990-luvulta lähtien. Saint-Gobain Finlandilla on oma Gyprocin kipsinkierrätyslaitos Kirkkonummella, jonne toimitetaan vuosittain noin 15 tuhatta tonnia kierrätyskipsiä.
Kierrätyskipsiä tulee tehtaalle joka puolelta Suomea, ja tänä vuonna saatiin harppaus eteenpäin, kun Syklo aloitti kipsilevyjen vastaanoton Oulussa toimivalla jätteidenlajittelulaitoksellaan. Nyt kipsilevyjen kuljetus Pohjois-Suomesta Kirkkonummelle on paitsi sujuvampaa myös kannattavampaa.
Olemme Suomen suurin kierrätyslasin käyttäjä, sillä lasivillatehtaamme käyttävät vuodessa noin 35 000 tonnia kierrätyslasia. ISOVER-lasivilla sisältää noin 60–80 prosenttia kierrätyslasia, jota meille uusimpana kumppanina toimittaa Revisol Oy. Revisol Oy:n kanssa olemme myös aloittaneet työmailla ja teollisilla asiakkaillamme syntyvän lasivillan kierrätyspalvelun. Revisol kerää ja prosessoi lasivillan hukkapalat, ja ne päätyvät Leca®-soran raaka-aineeksi korvaamaan luonnonsavea.
Todelliset teot tekevät muutoksen
Muutos lähtee teoista. Meidän pitää tehdä konkreettisia tekoja, jotta toimintamme olisi nykyistä kestävämpää.
Tänä vuonna rakennetaan Saint-Gobainin vuonna 2021 ostaman Chryso-tuotantolaitosta. Chryso tarjoaa kattavia lisäaineratkaisuja kestävään rakentamiseen, mikä auttaa vähentämään merkittävästi betonin hiilijalanjälkeä. Liiketoimintaa käynnistävä myyntipäällikkö Jani Kaasalainen aloitti pestissään viime vuonna.
– On hyvin mielenkiintoista olla mukana betoniin liittyvässä vastuullisessa kehitystyössä. Betonialan kiinnostavia kehitysalueita ovat esimerkiksi geopolymeerit, kierrätetyn betonin uudelleenkäyttö, sekä murskeen tai jopa heikomman kiviaineen käyttö materiaalina arvokkaan neitseellisen raaka-aineen sijaan, Kaasalainen sanoo.
Siirtyminen kohti kestävämpää rakennettua ympäristöä näkyy meillä myös työpaikalla. Viime vuonna valmistuneella uudella pääkonttorillamme on BREAAM In-Use -sertifikaatti tasoa Good. Lisäksi remontissa panostettiin mahdollisimman paljon vastuullisiin materiaalivalintoihin, jätteenkierrätykseen ja energiansäästöön. Kestävämpi toiminta tarkoittaa meille myös tekoja päivittäisessä toimistoarjessa. Saint-Gobain Finland liittyi WWF Green Office -verkostoon vuoden 2021 lopussa.
– Yrityksemme vastuullisuustyön suurimmat vaikutukset saavutetaan varmasti tuotekehityksen, tuotannon ja logistiikan saralla, mutta myös henkilöstön toimilla on vaikutusta, toteaa markkinointiviestintäpäällikkö Marianne Heinonkoski.
Ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään jokaisen omassa arjessa
Aloitimme kesäkuussa ClimateFresk-ilmastonmuutospelin pelaamisen Saint-Gobain Finlandilla. Saint-Gobainin tavoitteena on kouluttaa 80 prosenttia koko kansainvälisen konsernin henkilöstöstä, ja kesällä koulutetut peluuttajat vetävät peliä seuraavan kolmen vuoden aikana 80 prosentille Suomen työntekijöistä.
– Haluamme kouluttaa ja valmistaa saintgobainilaisia toimimaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Meidän roolimme isona rakennusalan yrityksenä on olla viemässä muutosta eteenpäin, Marianne Heinonkoski sanoo.
Pelin tarkoitus on kasvattaa tietoisuutta ilmastonmuutoksesta sekä jo tapahtuvista muutoksista maapallollamme ja niiden syy-seuraus-yhteyksistä. Samalla peli innostaa ihmisiä toimimaan ja löytämään ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi niin omassa arjessa kuin työelämässä. Lue lisää pelistä ja sitä hallinnoivasta kansalaisjärjestöstä.
Halusimme tarjota World Green Building Weekillä FIGBC:n jäsenille mahdollisuuden pelata pelata peliä. Järjestämme maanantaina 11.9. jäsenille sivutapahtuman, jossa pääsee pelaamaan ClimateFresk-peliä ja oppimaan uutta tietoa monimutkaisesta ilmiöstä.
Tutustu viikon kaikkiin tapahtumiin Green Building Council Finlandin sivuilla.
Seuraa World Green Building Weekin tapahtumia somessa:
#BuildingTheTransition #WGBW23 #BuildingToCOP28
Seuraa julkaisuja LinkedInissä:
>> Green Building Council Finland